5. joulukuuta 2016

Vihaviestien ja vainoamisen uhrina

Tätä ei varmaan ole kovin helppo kirjoittaa. Aihe on vaikea ja raskas, koska se on edelleen niin ajankohtainen. Aloitetaan tällä: Minua haastateltiin pari päivää sitten nyt.fihin. Tekstin voi lukea TÄSTÄ. Kun olet lukenut sen, palaa tähän takaisin. Haluan kertoa lisää kokemuksestani ja toivon, että tästä "avautumisesta" on jollekin hyötyä.


Tässä kuvassa on vain yksi esimerkki siitä, mitä minusta kirjoitettiin. Tämä taitaa olla lievimmästä päästä. Minulla on tietokoneella yli 300 kuvakaappausta, joissa jokaisessa sanotaan minusta jotain. Osa viesteistä on ollut neutraaleja, jopa muutama mukava mahtui mukaan, mutta suurimmaksi osaksi viestit olivat hirveitä ja satuttavia.

"Tappais ittensä niin maailma ois parempi paikka"
"Jonku pitäis käydä raiskaamassa tuo h*ora"
"Vitun sekopää olento"

Eikä tälle vihaviestiryöpylle näy loppua. Kaikki alkoi vaimomatskuu -jutusta heinäkuussa. TÄSTÄ voit lukea aiheesta lisää. Tuohon aikaan haukkuminen ja kiusaaminen suunnilleen alkoi. Silloin se ei päässyt ihon alle ja pystyin sulkemaan h*orittelut ja muut mielestäni hetkessä. Jos se kaikki olisi jäänyt tuohon vaimomatskuu -kohuun niin olisin nytkin ihan okei, mutta ei jäänyt.

Kuka muistaa Lidlin trandfobisen mainoksen lokakuulta? TÄSTÄ voit lukea siitä lisää. Silloin vihaviestejä tuli enemmän kuin osasin odottaa. Vainoaminen alkoi varmaan tämän jälkeen. Ylilaudan säälittävimmät ottivat minut kohteekseen ja yhtäkkiä minusta oli useampia ketjuja pystyssä samanaikaisesti. Ilmiannoilla ketjut kyllä poistettiin, mutta mitä minulle jäi käteen kaikesta tästä?











 Jos kiusaaminen olisi jätetty vain ja ainoastaan ylilaudalle, olisin varmaan selvinnyt vähemmällä. Valitettavasti kiusaaminen siirtyi myös twitteriin, kuten kuvista voi huomata.


Nyt hengitän syvään.

Viestini kiusaajille:

Teillä ei taida olla mitään käsitystä kuinka paljon sanat vaikuttavat ihmisiin. Ja turha sanoa, että "no itsepähän olet netissä, sitä saa mitä tilaa". EI. Kukaan ei ansaitse tällaista. Turha sanoa, että "ei kannata välittää anonyymeistä".
Te kiusaajat olette alhaisia ja kamalia ihmisiä ja toivon todella, että opitte joskus lempeyttä. Uskokaa pois. lempeä ja lämmin elämä on paljon mukavampaa. Minä en aio luovuttaa. Olen teidän yläpuolellanne ja näin on hyvä.

Tämä kaikki jätti minuun jäljen. Kiusaaminen jättää jäljen.

Tissiviikko -kampanja oli upea, mutta myös äärimmäisen surullinen ja ahdistava. Mällikuvat, haukkumiset ja taas ne helvetin "tapa ittes" -viestit veivät voimia. Olen vieläkin uupunut kaikesta siitä.

Nyt menen juomaan kupillisen kahvia.

Palataan taas.

28. marraskuuta 2016

Vahingossa viraaliksi eli miten tehtiin #tissiviikko?

Viime viikolla vietettiin tissiviikkoa. Minä, Elina Sorsa eli @sorseli, olin toinen sen takana häärineistä voimista, joka hämmentyneenä seurasi alati laajenevaa kampanjaa ja kasvavaa osallistujajoukkoa. Miten tähän päädyttiin ja miten se oli mahdollista?






Kaikki lähti muutamasta ohimennen ratikassa kirjoitetusta twiitistä. Noin vuotta aiemmin olimme Sannan (@pohjoistuulesta) kanssa snäpänneet yhden päivän ajan rintaliiveissä kehopositiivisuuden puolesta. Tänä vuonna tempaus laajeni viikon mittaiseksi kampanjaksi tissien yliseksualisointia vastaan.

Tunnin mittaisen puhelun aikana ideoimme kampanjan perusajatusta, kuva- ja muuta materiaalia sekä käytettävää hashtagia. Vielä saman päivän aikana ilmoille lähti ensimmäinen twiitti, jossa #tissiviikko tuotiin muun maailman tietoisuuteen. Twiitti keräsi sen julkaisua seuranneen puolentoista viikon aikana yli 97 500 näyttökertaa Twitterissä.

Kampanja herätti runsaasti ajatuksia, innostusta ja vihaa jo ensimmäisten päivien aikana, lähes viikko ennen varsinaisen kampanjan alkua. Ylilaudalle tehtiin seuraavan kahden viikon aikana useita ketjuja, joiden tärkeimpänä tarkoituksena oli kampanjan ivaaminen ja sen perustajien sekä osallistujien häiriköinti.






Varsinainen some-myrsky alkoi kuitenkin vasta, kun kampanja saatiin virallisesti käyntiin ja #tissiviikko nousi viraali-ilmiöksi jo ensimmäisenä päivänään. Kuvia alkoi virrata Twitterin lisäksi myös Instagramiin ja Facebookiin ja saimme tasaiseen tahtiin yhteydenottoja muun muassa toimittajilta ja kulttuuritoimijoilta, jotka halusivat olla kampanjassa tavalla tai toisella mukana.

Alussa kohtaamastamme vastustuksesta huolimatta #tissiviikko jaksoi kasvaa ja hengittää koko pitkän viikon ajan. Alkuviikko kului pitkälti informaation jakamisen merkeissä: jatkuvasti oli osallistuttava keskusteluihin, annettava lisätietoa, korjattava väärinkäsityksiä ja kannustettava osallistujia. Lopulta kampanja kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, että se lensi ja liiti ilman meitäkin. Ihmiset ottivat sen omakseen, jakoivat kokemuksiaan ja kävivät keskustelua useilla sellaisillakin areenoilla, joista meillä ei ollut kampanjaviikon aikana tietoakaan.




Mutta miksi #tissiviikko menestyi?


Hyvä kysymys, etenkin kun kampanjan takana on kaksi yksityishenkilöä, jotka eivät varsinaisesti tavoitelleet kansallisesti viraalia some-ilmiötä.

Lukuisien keskustelujen tuloksena löysimme muutaman syyn, jotka vaikuttivat olennaisesti kampanjan menestykseen:

  1. Timantinkovaksi hiottu ulkoinen viestintä. Yksinkertainen, helposti muistettava hashtag. Ajoissa annettu, selkeä ja tiivis informaatio. Kampanjan alettua helposti jaettavissa ollut kampanjamateriaali, jossa oli riittävästi ja selkeästi kerrottu kaikki oleellinen. Tarkkaan harkitut sanamuodot ja myös niiden osalta selkeä viestintä väärinymmärrysten ja virheellisen uutisoinnin välttämiseksi. Jatkuva Twitter-läsnäolo, jolla varmistettiin mm. se, etteivät trollit ja häiriköt omi kampanjaa itselleen.
  2. Saumaton ja viivytyksetön sisäinen viestintä: olimme jatkuvassa yhteydessä ja pidimme toisemme ajan tasalla kampanjan uusimmista käänteistä. Lisäksi konsultoimme toisiamme jatkuvasti sellaisten asioiden tiimoilta, joita emme olleet alkuvaiheessa tulleet ajatelleeksi. Esimerkiksi jokaisen haastattelun yhteydessä kävimme puhutut asiat yhdessä läpi ja pyysimme median taholta korjauksia, mikäli sellaisille oli tarvetta.
  3. Kampanjan ydinsanoma on kohderyhmälle tuttu ja muillekin helposti ymmärrettävissä. Samaistumiskokemus oli tärkeässä roolissa kampanjan leviämisessä, ja monet osallistujat ovat kertoneet oivaltaneensa jotain uutta elämästään ja kehostaan kampanjan myötä. Kampanja on siis myös sanoittanut jotakin sellaista, josta monilla on jo kokemusta.
  4. Vihaajat vihaa eli se, että meillä kummallakin oli valmiiksi jo jonkinasteinen maine Ylilaudan vihakerhoissa. (Huom. Tätä emme suosittele hankkimaan.)
  5. Rakastajat rakastaa eli se, että meillä kummallakin oli jo valmiiksi paikka sellaisessa Twitter-yhteisössä, joka haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja osallistua sen muutostyöhön omassa arjessaan.




#tissiviikko lukuina 


Kampanjaviikon (21.-27.11.2016) aikana #tissiviikko oli näyttävästi esillä eri puolilla somea ja mediaa. Tässä lopulliset luvut ja linkit.







  • Nyt.fi 22.11.2016: Tissiviikko on käynnissä somessa – kysyimme kampanjan ideoijalta, mistä on kyse
  • MeNaiset 23.11.2016: Naiset jakavat tissiviikolla kuvia rinnoistaan – mistä on kyse?
  • Radio X3M 23.11.2016: Bröstkampanj retar trollen
  • Iltalehti 23.11.2016: Tissiviikko ylistää rintoja: tavoitteena normalisoida rinnat
  • Ilta-Sanomat 23.11.2016: Suomalaisnaiset paljastavat rintansa somehaasteessa: ”Olen jo vuosia vältellyt avonaisia kaula-aukkoja”
  • Voice.fi 23.11.2016: Nyt vietetään tissiviikkoa - katso mistä oikein on kyse
  • Lisäksi #tissiviikko näkyi tavalla tai toisella useammalla radiokanavalla.



Upeasti menneen #tissiviikko-kampanjan tekijät Elina Sorsa ja Sanna-Mari Paakki haluavat esittää erityiskiitoksen niille median edustajille, jotka pitivät huolta uutisoinnin asianmukaisesta kielestä. Kampanjan kantavana arvona on alusta asti ollut inklusiivisuus ja sukupuolittavan kielen välttäminen, ja suurin osa julkaisuista on tätä noudattanut.

Elina ja Sanna muistuttavat, että tissit eivät ole sukuelin tai sukupuolisidonnainen ominaisuus.
Tämä kampanja on aina ollut ja on edelleen kaikille sukupuolille avoin.

Tuhat kiitosta jokaiselle osallistujalle. 

Olette upeita ja täynnä voimaa. 

Pysykää rakkaina.



Kirjoittanut: Elina Sorsa @sorseli 

27. marraskuuta 2016

Takaisin blogihommiin

Enpä muista milloin viimeksi olisin istunut alas (tai tässä tapauksessa röhnötän kyllä sängyllä läppäri sylissäni) ja kirjoittanut ihan oikeaa blogitekstiä. Osa teistä tietääkin, että kirjoitin aikanaan lily.fissä blogia "Kivuliainta on parantuminen". Se blogi ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut tarpeeksi omalta tai tarpeeksi tärkeältä.
Nyt koin tarpeelliseksi palata takaisin. Kymmeniä ja taas kymmeniä asioita on vyörynyt mieleeni viimeisen puolen vuoden aikana. Harmittelin joka kerta, että mihin ihmeeseen tungen kaikki nämä ajatukset. Twitter oli toimiva alusta pitkään, kunhan pysyi sopivassa 140 merkkirajassa. 140 merkkiä alkoi tuntui ahtaalta ja tässä sitä ollaan nyt.


Ehkä kuitenkin painavin syy oli kauhea tarve kirjoittaa mielenterveysongelmista jälleen avoimesti. Sen minä osaan. Olenhan kuitenkin "kokemusasiantuntija". Termi naurattaa, etenkin tässä yhteydessä, mutta mielenterveysongelmat ovat valitettavan yleisiä ja tuttuja meille monelle. Kokemus opettaa ja kasvattaa, avartaa ajatusmaailmaa.
Haluan myös kirjoittaa monesta muusta asiasta. Blogi taitaa olla paras alusta kaikelle tälle.

Loppuun vielä lyhyesti minusta:
Nimi: Sanna-Mari
Ikä: 24
Olen tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä. Miksi? Epävakaa persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Jokaisesta diagnoosista tulee postaus jossain vaiheessa.

Palataan pian.